Hyviä kokemuksia
Eksoten pilotin päätöstapahtumassa Lappeenrannassa 16.4.2019 kuultiin sekä asiakkaiden että työntekijöiden kokemuksia kolmen vuoden hankeajalta. Kokemukset mm. perheellisten aikuisten palveluista ovat olleet hyviä.
Eksote on ollut yksi kuudesta pilottialueesta ”Avain kansalaisuuteen – henkilökohtainen budjetointi” -hankkeessa.
Pilotti päättyy, kehittäminen jatkuu
Eksoten pilotin projektikoordinaattori, projektipäällikkö Katja Kylliäinen ja asiantuntija Ulla Huhtalo Saimaan ammattikorkeakoulusta kertoivat tuloksista ja kokemuksista. He totesivat, että Eksotessa henkilökohtainen budjetointi on ollut käytössä vammaispalveluissa jo vuodesta 2010 alkaen ”Tiedän mitä tahdon” -hankkeen kehittelyn pohjalta. Nyt saatujen kokemusten myötä jatkossa myös lapsiperheet ja jälkihuollon asiakkaat voivat valita henkilökohtaisen budjetoinnin.
Eksoten palvelupäällikkö Raija Kojo kertoi, että HB-toimintaprosessin kuvausta on laadittu yhteistyössä Eksoten eOhjat 2 -hankkeen kanssa (eOhjat 2 jatkuu hallituksen kärkihankkeena STM:n rahoituksella alkusyksyyn). Myös palveluntuottajien kanssa yhteistyössä kehittäminen jatkuu.
Tapahtumatorilla oli leppoisa tunnelma ja mukavasti väkeä HB-asian, rupattelun ja aamukahvien äärellä. Videotykillä pyöri HB-asiakasprosessista kertova diasarja ja opasteita työntekijälle, asiakkaiden kokemuksista keskusteltiin. Paikallislehti Etelä-Saimaa oli paikalla haastattelemassa.
Asiantuntija Tuula Pehkonen-Elmi Diakonia-ammattikorkeakoulusta kertoi henkilökohtaisen budjetin määrittämisestä sekä kustannusten ja vaikutusten seurannasta.
Projektipäällikkö Sirkka Rousu Metropolia Ammattikorkeakoulusta summasi yleisesti hankkeen tuloksia ja HB-toimintamallin keskeisiä elementtejä.
Palautetta päätöstapahtumasta
Alla muutama poiminta saamastamme tapahtumapalautteesta:
”Mukava tunnelma ja tila”
”kiva rento tila ja fiilis, materiaalien avoin saatavuus on hyvä, jotta siihen voi palata myöhemminkin”
”Uskon vahvistus, toimin edelleen asiakkaan ehdoilla”
”Hyvä kokonaisuus, paljon tietoa myös omaan käyttöön”
”Hankkeen pohdinnat ja tulokset olivat hyvinkin samankaltaisia kuin omassa hebun kokeiluhankkeessa. Sain hyviä vinkkejä jatkoon.”
Lisätietoja
Eksoten päätöstapahtuman esitykset löytyvät tapahtumasivulta.
Hankkeen puolivälijulkaisu Henkilökohtainen budjetointi – yksilöllinen ratkaisu asiakkaan tarpeisiin
Skotlannin opintomatkasta tehty matkaraportti (ks. uutinen) ja muu hankkeen kokoama materiaali, ks. Julkaisut.
Hankkeen loppuraportti tulee jakoon valtakunnalliseen päätösseminaariin 7.5.2019 ja sähköisenä hankesivustolle.
Osallistu keskusteluun
Keskustelua ja kehittelyä voi jatkaa esim. hankkeen perustamassa avoimessa Facebook-ryhmässä Henkilökohtaisen budjetoinnin kehittäjät.
Ilmoittaudu mukaan valtakunnalliseen päätösseminaariin 7.5.2019 ennen 29.4. klo 12!
Teksti: Projektipäällikkö Sirkka Rousu ja projektisuunnittelija Tiina Niskanen
Vastaa