Hyviä kokemuksia

Porin pilotin päätösseminaarissa 2.4.2019 kuultiin sekä asiakkaiden että työntekijöiden kokemuksia kolmen vuoden hankeajalta. Vammaispalvelujen, päihdehuollon ja äitiysneuvolan asiakkaiden palautteet ovat olleet hyviä.
Pori on ollut yksi kuudesta pilottialueesta ”Avain kansalaisuuteen – henkilökohtainen budjetointi” -hankkeessa.

Pilotti päättyy, kehittäminen jatkuu
Porin pilotin yhteyshenkilö ja sosiaali- ja perhepalveluiden johtaja Mari Levonen kertoi, että hyvien kokemusten johdosta henkilökohtainen budjetointi on asiakkailla valittavissa myös jatkossa ainakin sosiaalihuolto- ja vammaispalvelulain mukaisiin tarpeisiin. Toimintakäytäntöjä kehitetään edelleen.
Levonen näki, että henkilökohtainen budjetointi voisi olla toimiva myös lastensuojelun jälkihuollossa ja avohuollossa, jotka eivät olleet tässä kokeilussa mukana.
Levonen pohti omassa esityksessään mm. asiakkuussuhteen rooleja. Asiakkaan ja työntekijän roolikarttojen luonnokset Laura Leinon ja Heli Määttäsen opinnäytetyöhön syntyivät työpajassa Porin HB-toimijoiden kanssa. HB-asiakkuudessa ihminen itse on aktiivinen ja osallistuva toimija.
Myös Porin kaupungin terveydenhoitaja Merja Koivunen ja päihde- ja perhetyöntekijä Jaana Kainulainen käsittelivät puheenvuorossaan asiakkaiden ja työntekijöiden muuttuvia rooleja.

Asiantuntija Tuula Pehkonen-Elmi Diakonia-ammattikorkeakoulusta kertoi henkilökohtaisen budjetin määrittämisestä sekä kustannusten ja vaikutusten seurannasta.
Projektipäällikkö Sirkka Rousu Metropolia Ammattikorkeakoulusta summasi yleisesti hankkeen tuloksia ja HB-toimintamallin keskeisiä elementtejä. Porin HB-osaajien asiantuntemusta kannattaa hyödyntää, kun toimintaa edelleen kehitetään.
Palautetta päätösseminaarista
Alla muutama poiminta saamastamme seminaaripalautteesta:
”Hyvin järjestetty, keskusteleva ja rento tilaisuus. Asioita käsiteltiin aidosti ja rehellisesti.”
”Asiaa käsiteltiin eri näkökulmista, mm. taloudellisiin asioihin liittyen.”
”Sain vastauksen siihen, miten HB-mallia voi jatkossa hyödyntää omassa organisaatiossa ja työssä.”

Lisätietoja
Porin päätösseminaarin esitykset löytyvät tapahtumasivulta.
Hankkeen puolivälijulkaisu Henkilökohtainen budjetointi – yksilöllinen ratkaisu asiakkaan tarpeisiin
Skotlannin opintomatkasta tehty matkaraportti (ks. uutinen) ja muu hankkeen kokoama materiaali, ks. Julkaisut.
Hankkeen loppuraportti tulee jakoon valtakunnalliseen päätösseminaariin 7.5.2019 ja sähköisenä hankesivustolle.
Osallistu keskusteluun
Keskustelua ja kehittelyä voi jatkaa esim. hankkeen perustamassa avoimessa Facebook-ryhmässä Henkilökohtaisen budjetoinnin kehittäjät.
Ilmoittaudu mukaan valtakunnalliseen päätösseminaariin 7.5.2019 ennen 29.4. klo 12!
Teksti: Projektipäällikkö Sirkka Rousu ja projektisuunnittelija Tiina Niskanen
Vastaa