Heinäkuussa Sipilän hallitus otti aikalisän perustuslakivaliokunnan kesäkuisen lausunnon perusteella. Valiokunnan arviot erityisesti valinnanvapauslain säännöksistä olivat kriittisiä. Hallitus haluaa viedä maakunta- ja sote-uudistusta yhteisellä aikataululla eteenpäin – uudistukset tulisivat voimaan vuoden 2020 alusta. – tästä lausuntoon. Ja tästä valiokunnan uutiseen.
Valinnanvapauslakiesitystä valmistellaan niin, että lakiesitys tulisi lausuntokierrokselle lokakuun lopussa ja lausuntoaika päättyisi joulukuun puolivälissä. – tästä uuteen aikatauluun
Henkilökohtaista budjetointia koskevat säännökset 9.5.2017 annetussa lakiesityksessä – löydät tästä asiakirjan, johon on ote säännöksistä Lakiesitys 9.5.2017 Henkilökohtaisen budjetoinnin osuus -ote
Hankkeemme asiantuntijat ovat olleet sosiaali- ja terveysministeriön HB-teeman valmisteluun liittyvissä haastatteluissa kesäkuun aikana sekä olleet mukana elokuussa työpajassa, jossa henkilökohtaisen budjetoinnin asiakasprosessia, budjetin laskentaa, HB-mallia sekä säännöksiä ollaan yhteistyössä käsitelty Uusimaa 2019 sote-muutosvalmistelun kanssa. Yhteistyö jatkuu edelleen työpajatyöskentelyissä.
Hankkeemme ohjausryhmä keskusteli 22.8.2017 kokouksessaan eri maakuntien valmistelutilanteesta: moni maakunta on aikeissa hakea pilottirahoitusta myös henkilökohtaiseen budjetointiin. Ensimmäinen valtionavustuksen hakukierroksella hakemuksia oli jo jätettykin, mutta heinäkuinen hallituksen päätös valinnanvapauslakiesityksen poisvetämisestä eduskunnasta, merkitsi myös hakukriteereiden muuttamistarvetta sekä 1.kierroksen hakijoiden hakemusten osalta keskusteluja hakemusten sisällöstä.
Henkilökohtaista budjetointia koskevia säännösten valmistelu etenee ministeriössä oletettavasti pitkälti 9.5.2017 lakiesitystekstin pohjalta huomioiden perustuslakivaliokunnan näkemykset sekä toivon mukaan myös muu annettu palaute. Hankkeemme lausunnossa tuotiin esille myös muutostarpeita, kuten henkilökohtaisen budjetoinnin mahdollisuuden laajentamista laissa suoraan myös muille asiakasryhmille ja että HB:n voisi valita myös tilanteessa, jossa ei vielä ole pitkäaikaisen ja monen palvelun tarvetta. Hankkeemme pyrkii osaltaan tuomaan omaa asiantuntemustaan valmistelun tueksi.
Vastaa