Avain kansalaisuuteen
Kutsu
Henkilökohtainen budjetointi sosiaalialalla – palvelujen kustannukset ja kustannus-vaikuttavuus –seminaari Helsingissä 27.3.2017
Paikka Diakonia-ammattikorkeakoulu, Kyläsaarenkuja 2, Helsinki: Auditorio 332, 3. krs
Hankkeessa kehitetään kustannus-vaikuttavuus tyyppisen taloudellisen analyysin edellytyksiä HB-toimintamallin arviointiin. Seminaarissa pohditaan, mitä tietoa kustannus-vaikuttavuusarvioinnissa tarvitaan ja millaisia välineitä pitää kehittää, jotta arvioinnin mahdollistavaa tietoa syntyisi osana sosiaalialan käytännön toimintaa.
Professori Martin Knapp, London School of Economicsista, esitelmöi sosiaalialan kustannus-vaikuttavuuden perusteista, menetelmistä, tarvittavasta vaikuttavuus- ja kustannustiedosta sekä kertoo esimerkkejä toteutetuista arvioinneista. Seminaarissa esitelmöivät myös suomalaiset kustannus-vaikuttavuusarvioinnin asiantuntijat ja tutkijat.
Kenelle
Seminaariin ovat tervetulleita sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset, palveluista vastaavat esimiehet ja päättäjät, palvelujen kehittäjät ja tutkijat, opiskelijat sekä asiakkaat. Tervetulleita ovat myös valinnanvapausmalleja muilla väestöalueilla kehittävät toimijat.
Mukana ovat myös henkilökohtaista budjetointia käytännössä kehittävät pilottien edustajat. HB-mallia kehitetään käytännön asiakastyössä seuraavissa edelläkävijäkaupungeissa ja kuntayhtymissä: Hämeenlinna, Pori, Tampere, Vantaa, Etelä-Karjalan sote-kuntayhtymä ja Kainuun sote-kuntayhtymä.
TERVETULOA! Seminaari on maksuton. 27.3.2017 Kustannus-vaikuttavuus seminaarin kutsu ja ohjelma
Lisätietoa seminaarista
Tuula Pehkonen-Elmi: tuula.pehkonen-elmi@diak.fi
Myös: henkilokohtainenbudjetointi@metropolia.fi
Lisätietoa valinnanvapaus-lakiehdotuksesta ja HB-hankkeestamme
Sipilän hallitus julkisti 21.12.2016 valinnanvapauslainsäädäntöä koskevat lakiehdotukset, joiden mukaan jatkossa asiakas voi valita palvelut järjestettäväksi myös henkilökohtaisen budjetoinnin mukaisesti. Lakiehdotus on parhaillaan lausunnolla.
Lue lisää alueuudistus.fi sivulta
Hankkeemme (2016–2019) kehittää ja pilotoi HB-toimintamallia sekä tuottaa tietoa HB:n vaikutuksista. Hankkeessa etsitään vastausta kysymykseen: Mitä siitä seuraa, kun asiakas HB-toimintamallin mukaisesti itse valitsee miten ja mihin palveluihin hän käyttää asiakassuunnitelmaan budjetoidut resurssit? Millaisia vaikutuksia tällä on nähtävissä asiakkaan hyvinvointiin, toimintakykyyn ja osallisuuteen sekä toisaalta palveluihin, työkäytäntöihin ja kustannuksiin? Hankkeessa on erilaisia asiakaskohderyhmiä kuudella pilottialueella: Hämeenlinnan, Porin, Tampereen ja Vantaan kaupungeissa sekä Etelä-Karjalan ja Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymien kunnissa.
Lue lisää hankkeestamme
Ohjelma
27.3.2017 Henkilökohtainen budjetointi sosiaalialalla – Palvelujen kustannukset ja kustannus-vaikuttavuus
Paikka Diakonia-ammattikorkeakoulu, Auditorio 332, 3. krs, Kyläsaarenkuja 2, Helsinki. Kartta
9.45 Coffee
10.00 Welcome
Terhi Laine, Director of Innovations, Diaconia University of Applied Sciences (pdf)
10.15 Cost-effectiveness in social care: conceptual basis, methods & examples (video) Martin Knapp, Professor of Social Policy, the London School of Economics and Political Science (LSE) (pdf)
11.15 BREAK
11.30 Professor Martin Knapp’s presentation continues (video)
DISCUSSION
12.15 LUNCH BREAK – LOUNAS (omakustanteinen)
12.45 Sosiaalihuollon interventioiden kustannus-vaikuttavuustutkimus Suomessa – esimerkkejä, kokemuksia ja haasteita (video)
Pekka Rissanen, terveystaloustieteen professori, Tampereen yliopisto (pdf)
13.30 Kustannus- ja palvelujen käyttötiedot sosiaali- ja terveydenhuollossa (video)
Tero Tyni, erityisasiantuntija, Kuntaliitto (pdf)
14.15 PILOTTIEN KOMMENTIT JA KESKUSTELUA
Vantaa Kustannukset ja vaikuttavuus
Tampere – Kustannukset ja vaikuttavuus
Pori – Kustannukset ja vaikuttavuus
Hämeenlinna – Kustannukset ja vaikuttavuus
Eksote – Kustannukset ja vaikuttavuus
27.3.2017 Kainuun sote – tilannekuvaa kustannus-vaikuttavuudesta Pääskylä
———————————————————————————————————